Akvaariossa uiskentelee värikkäitä ahvenia, jokainen omalla tarkoin varjellulla reviirillään. Eräänä päivänä altaaseen molskautetaan muutama uusi lajitoveri. Kaikille ei enää riitäkään omaa tilaa, joten pian alkaa yhden alkuperäisasukkaan systemaattinen syrjäyttäminen omalta reviiriltään. Ei aikaakaan, kun tämä jahdattu ja tökitty, vielä hetki sitten niin uljas ahvenyksilö lymyilee piilossaan riutuneena, valkoiset hometupsut suunpielissään ja suomut törröttäen. Ja pian koittaa päivä, jolloin kalasta on muisto vain: kauniisti kimaltelevia irrallisia suomuja pohjahiekassa.
Mitä tapahtui? Voiko näin käydä minullekin?
Stressinsäätely on osa evoluution aikana kehittynyttä elimistön sopeutumisjärjestelmää. Vireyden voimistumista vaativat ärsykkeet laukaisevat stressivasteen, jota säätelee aivojen stressihormoniakseli (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori). Kun mantelitumake, ryhmä tunnereaktioiden prosessoinnista vastaavia hermosoluja, lähettää vaikkapa voimakkaan pelkosignaalin, aktivoi hypotalamus, väliaivojen pohjaosan hermosolukertymä, puolestaan aivolisäkkeen. Tämä pienikokoinen umpirauhanen laukaisee adrenaliinin erityksen lisämunuaiskuorelta. Adrenaliinirauhaset valmistavat ylimääräistä kortisolia tuottaakseen lisäenergiaa stressaavan tilanteen hallintaan ja elimistön muiden, akuutin tilanteen kannalta vähemmän tarpeellisten järjestelmien tilapäiseen vaimentamiseen.
Kortisoli siis hienosäätää elimistön kohtaamaan vaaran aktivoimalla sympaattisen hermoston, jolloin syketaso nousee, aineenvaihdunta tehostuu, aistit terävöityvät ja valppaus lisääntyy: keho on toimintavalmiudessa. Mutta valmiustilalla on hintansa – varsinkin jos tilanne pitkittyy.
Stressireaktion aikana kortisoli hetkellisesti vaimentaa paljon energiaa kuluttavan immuunijärjestelmän, jolloin sairastumisriski hetkellisesti kasvaa. Evoluution näkökulmasta stressireaktio on kuitenkin ollut eloonjäämisen kannalta välttämätön uhraus immuunijärjestelmältä. Jos olet vaarassa joutua petoeläimen ruokalistalle, on järkevämpää käyttää voimavaransa puolustautumiseen kuin immuunisolujen tuotantoon. Stressi ei ole vaarallista, jos keho pääsee säännöllisesti palautumaan.
Pitkittyneessä stressissä jatkuva korkea kortisolitaso johtaa stressivastetta säätelevän palautteen vaimentumiseen, jolloin energiaa kuluttava hälytystila jää päälle. Ja kun pitkittynyt stressitila käyttää elimistön sopeutumisjärjestelmän voimavarat loppuun, on seurauksena uupuminen tai lopulta sairastuminen. Pitkäkestoinen kuormitustila heikentää vastustuskykyä ja aiheuttaa vahinkoa muun muassa muistitoiminnoista vastaavassa aivojen osassa, hippokampuksessa, jolloin muistaminen ja uuden oppiminen vaikeutuvat. Stressin on havaittu kytkeytyvän monien sairauksien syntymekanismeihin esimerkiksi allergioissa, suolisto-oireissa, mahahaavassa, infektiokierteessä, aikuistyypin diabeteksessä ja lihasjännityksen aiheuttamissa kiputiloissa. Stressin on jopa todettu nopeuttavan ikääntymisen prosessia.
Stressiä kannattaa siis pyrkiä säätelemään. Voiko säätelyä oppia?
Terveelliset elämäntavat kuten säännöllinen vuorokausirytmi, sopiva määrä liikuntaa ja monipuolinen ravinto pitävät stressinsäätelyjärjestelmän toimintakykyisenä. Tunteilla on tärkeä osa stressin hallinnassa, sillä tunteet ovat tiivistettyä tietoa elimistön tilasta. Etuotsalohkon aivokuori on tunteiden säätelyn strateginen keskus, joka huolehtii esimerkiksi suunnitelmallisesta käyttäytymisestä ja päätöksenteosta. Esimerkiksi pelottavaksi koettu tilanne voi uudelleen arvioituna olla hallittavissa. Pimeää pelkäävälle lapselle voi selittää, ettei oma koti ole pimeänäkään vaarallinen, koska toisin kuin savannilla, kotona ei asu vaanivia petoeläimiä. Usein stressitekijää ei ole mahdollista poistaa, mutta sitä voi tarkastella uudesta näkökulmasta: pimeänpelko on hieno kyky, mutta kotona sille voi hellästi nauraa (kokeiltu on, omat lapseni voittivat pimeänpelon tällä tavalla). Opitut tiedot ja taidot siis mahdollistavat irtautumisen välittömästä ärsykkeiden pommituksesta. Toisin sanoen: voit oppia säätelemään tunteita ja tulkitsemaan stressitekijöitä ja tilannetta joustavammin. Vaikka perityillä ominaisuuksilla ja kokemuksilla on osuutensa stressinsäätelykyvyssä, stressinhallintaa on myös mahdollista opetella.
Mitä muuta voit tehdä tämän monimutkaisen järjestelmän hyväksi?
Stressitilan tai infektion aikana sekä niiden jälkeen unentarve lisääntyy, sillä lepo ja uni mahdollistavat immuunijärjestelmän toipumisen. Stressin ja sairauden aiheuttama uupuneisuus ja masentuneisuus voidaankin ajatella elimistön sopeutumisena häiriötilanteeseen. Pitkittynyt stressihän aiheuttaa muun muassa mielihyvänpuutetta ja väsymystä, ja tämä tulehdusreaktioita koordinoivien sytokiinien välittämä viesti keskushermostolle on mitä järkevin: älä etsi elämyksiä vaan nuku!
Koska kehon palautuminen on stressivastetta hitaampi prosessi, se vaatii aikaa ja unta. Ja nyt huomio: stressaavat ja ratkaisemattomat mieltä vaivaavat asiat, esimerkiksi pitkäaikainen riitatilanne läheisen kanssa, saattavat häiritä ratkaisevasti unenaikaista palautumista. Siksi tunteiden jäsentely ja riitojen sopiminen ei ole höpöhöpöä vaan viisasta ja kauaskantoista toimintaa. Hyvät ihmissuhteet ja myönteinen elämänasenne ylläpitävät terveyttä.
Ja koska et ole kala, nukkumisen lisäksi ystävälle - tai psykologille - puhuminen tekee sinusta terveemmän.